Jäin vuosia sitten työkyvyttömyyseläkkeelle. Se oli suuri helpotus, sillä työssä pärjääminen oli käynyt liian haastavaksi. Ajattelin kaiken kääntyvän paremmaksi jatkuvan ylikuormituksen ja ongelmien peittelyn loputtua. Siltä osin tilanne parantuikin.
Olen sikäli onnellisessa asemassa, että minulla on hyvä perhe. Se ankkuroi minut osaksi jotain tärkeää. Harrastuksiakin löytyy. Käyn ahkerasti kuntosalilla ja soitan rumpuja kahdessa bändissä. Pidän kovasti näistä aktiviteeteista. Niiden kautta saan sosiaalisia kontakteja ja kavereita. Opaskoiran kanssa liikun säännöllisesti.
Keskellä elämää ja silti syrjässä
Elämä jatkuu isossa kuvassa entisellään. Silti tuntuu kuin olisin jäänyt tyhjäkäynnille. En voi välttyä ajatukselta, että olen jollain tavalla syrjässä elämänmenosta. Muun perheen ollessa töissä ja koulussa jää paljon aikaa olla itsekseen. Siinä ehtii miettiä kaikenlaista.
Kukaan ei pakota jäämään kotiin aikaa kuluttamaan. Miksi en siis mene jonnekin tai tee jotain, kun kerran aikaa on. Ihmisten ilmoille lähteminen on kuitenkin aina jonkinlainen ponnistus, kun liikkuminen ja asiointi ovat näön heikennyttyä vaikeutuneet. En nauti ihmisjoukoista enkä halua kuluttaa aikaani muuten vain. Lähtemiseen pitää olla jokin syy.
Työllä ja hyvällä työyhteisöllä on yllättävän iso rooli ihmisen hyvinvointiin. Työn loppuessa tulisi olla jotain mielekästä, millä päivänsä täyttää. Itse pyrin pitämään kiinni omista aktiviteeteistani, vaikka välillä niihinkin lähteminen tuntuu haastavalta. Kannustan niin itseäni kuin muitakin pysymään mahdollisimman aktiivisina. Näin vahvistuu kokemus siitä, että olemme osa jotain tärkeää.
Ihminen on kokonaisuus
Ihminen on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Mieli ja keho ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa. Fysiikka vaikuttaa mielialaan, jaksamiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Toisaalta kun mieli on hyvä ja positiivinen, epämukavuutta ja vaikkapa kiputiloja on helpompi sietää.
Jos samaan aikaan on sekä henkistä matalapainetta että fyysistä ongelmaa, voi olla vaikea pysyä positiivisena. Ongelmat alkavat hallita ajatuksia. Kroonistuessaan tämä voi johtaa yleiseen toimintakyvyn laskuun.
Mielialan laskiessa huonoin vaihtoehto on jäädä yksin neljän seinän sisään. Ongelmat alkavat helposti paisua omassa mielessä. Silti ei saisi ajatella niinkään, että nyt on pakko mennä ja tehdä. Pakko on huono motivaattori. Se saa aikaan vain lisää kuormitusta.
Lähde liikkeelle pienesti
Reipaskin ihminen voi päätyä tilanteeseen, missä aiempien pitkien lenkkien tai sosiaalisen aktiivisuuden sijaan ei jaksa tehdä oikein mitään. Kun on tottunut toimimaan, tilanteeseen sopeutuminen on vaikeaa.
Hyväksi koettu neuvo on lähteä liikkeelle pienesti. Saatat ajatella, ettei pienestä tekemisestä ole mitään hyötyä. Pitäisi juosta suunnilleen maraton, ennen kuin olisit tyytyväinen itseesi. Kuopasta ei voi kuitenkaan nousta suoraan huipulle. On hyvä omata malttia ja armeliaisuutta itseään kohtaan.
Liikkumisen voi aloittaa lähtemällä ulos ihan vain istuskelemaan. Moni kokee ulkoilun parantavan olotilaa, vaikka ongelmiin ei ratkaisua löytyisikään. Ulkona istuskellessa voi tulla mieleen kävellä kerran pihan ympäri. Se on jo edistystä. Jonain päivänä tilanne saattaa eskaloitua niin, että tekeekin mieli lähteä kauemmas. Negatiivinen oravanpyörä kääntyy vähitellen positiiviseen suuntaan.
Pienesti liikkeelle lähteminen on hyvä keino päästä alkuun. Pointti on siinä, etteivät mitkään teot ole liian pieniä. Ei ole pakko tehdä paljon, ennen kuin voi olla tyytyväinen. Pienistä puroista kasvaa iso virta.
Pienesti aloittaminen toimii
Olen käynyt kuntosalilla 30 vuotta. Yhdessä vaiheessa minulla oli matalapainetta, jolloin mikään ei kiinnostanut enkä jaksanut oikein mitään. Menin salille useamman kerran vain istumaan. Ennen pitkää tuli mieleen, että voisihan sitä tehdä jonkin pienen liikkeen, kun kerran täällä olen. Pakottamatta annoin itselleni mahdollisuuden. Vähitellen se taas lähti siitä. Jos olisin jäänyt kotiin, kynnys lähteä olisi kasvanut koko ajan.
Tämä on se minun juttuni. Olisi hienoa, jos kukin löytäisi oman pienen juttunsa ja antaisi itselleen mahdollisuuden edetä siitä.
Fysioterapeuttina suosittelen lämpimästi liikunnan pitämistä mukana arjessa. Muistetaan kehon ja mielen yhteys. Hyvässä fyysisessä kunnossa jaksaa paremmin käsitellä erilaisia haasteita. Maltti pitää kuitenkin säilyttää. Liikuntaan pätee sama kuin syömiseen. Jätä viimeinen suupala tai santsilautanen ottamatta, niin mieliteko jää kytemään. Maistuu sitten paremmalta taas seuraavalla kerralla.
Hyvää kesää kaikille. Pysytään liikkeessä!
