Viidesluokkalaista Jade Niemistä haastateltiin syksyllä 2023 Näkövammaisten liiton Minun näköinen elämä -podcastissa, jonka aiheena oli eläminen näkövammaisen vanhemman lapsena. Mitä asioita lapsi pohtii, kun äiti ei näe? Minkälaista arki on? Pelottaako jokin asia?
Jade kertoo pitävänsä koulussa kuvaamataidosta. Hän maalaa mielellään akryyli- ja vesiväreillä. Miltä tuntuu, kun äiti ei näe taideteoksia?
– Ei se paljon haittaa. Kuvailen ne äidille.
Korona-aikana Jade oli alaluokilla ja kävi muiden tavoin etäkoulua. Hän kertoo oppineensa nopeasti lukemaan ääneen tosi hyvin.
– Ykkösellä oli vähän outoa, kun alkoi vasta tajuta, ettei äiti näe. Mutta kyllä siihen tottui tosi nopeeta. Kaikki kaverit tietää, koko meidän vitosluokka ainakin. Kun ne tulee meille, ne sanoo: ”Moi”, ja äiti tunnistaa niiden äänet.
– Iskä on koko ajan töissä eikä äiti näe kysellä multa kokeisiin. Mutta kun sanon sille, mitä se voi kysyä, niin se onnistuu kyllä.
Työnjaosta kotona
Koska äiti ei näe, Jade tekee enemmän kotitöitä kuin kaverit. Se ei harmita, koska kotityöt ovat kivoja. Jade hoitaa pyykit ja etsii sukille parit. Hän laittaa tiskit koneeseen ja joskus imuroikin, kun äidin avustaja ei ole paikalla.
– Ja sitten teen aina ruuan. Osaan käyttää jo kaikkia kodinkoneita. Kavereitten luona äidit tai isät tekee ruuan, eikä kaverit hirveästi tee kotitöitä eikä läksyjäkään aina heti.
Perheen sisäisestä työnjaosta Jade toteaa, että isä auttaa tiskeissä ja imuroinnissa ja vie töihin mennessään roskat. Äidin avustaja tekee kaikkea mahdollista. Isoveli ei tee mitään.
– Äiti sanelee kauppalistat iskälle VoiceOverilla. Käyn aika usein iskän kanssa kaupassa. Me jaetaan lista ja ollaan silti kohta saman hyllyn luona. Äidille vinkvink, että jos se laittaisi maitotuotteet yhdelle riville ja pakasteet toiselle, niin se helpottaisi tosi paljon. Nyt omenat, kalapuikot ja maito ovat listalla sikin sokin.
– Usein me ostetaan iskän kanssa jotkut patukat, jos ollaan oltu reippaita ja saatu vaikka kymmenessä minuutissa kaikki ostokset kasaan.
Lemmikkieläimistä
Musta labradorinnoutaja Kiki ei ole lemmikki vaan äidin opaskoira. Lemmikkeinä Jadella on kolme marsua.
– Sain ne kolmosella, kun oli päättäjäisjuhlat. Sain tosi hyvän todistuksen, keskiarvo oli jotain ysin paikkeilla. Kauppakeskus Jumbossa halusin aina mennä Faunattareen katsomaan eläimiä. Sillä kertaa äiti kysyi, mitkä marsut haluaisin, ja sain kolme ihanaa tyttömarsua. Niiden nimet on Pipsa, Banana ja Vauhti.
Tukiperheen seurassa
Jadella ei ole isovanhempia. Sen sijaan hänellä on tukiperhe.
– Ne on tosi kivoja, ja me tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Perheessä on samanikäinen lapsi. Lähimmät kaverit tietää. Niille, jotka ei tiedä, sanon vaan, että tukiperhe on vähän kuin yökylä tai mummola.
Sillä välin, kun Jade viettää aikaa tukiperheessä, äiti pääsee tapaamaan kavereitaan. Molemmat saavat näin itselleen omaa aikaa.
– Kun äiti valmistautuu lähtöön, se kysyy usein multa, että onko vaatteissa Kikin tai marsun karvaa tai jotain tällaista. Äiti ei käytä meikkiä, mutta sillä on meikiltä näyttävät tatuoinnit.
Harmin aiheita
– Ärsyttävintä on, kun äiti laittaa sen himputin vyölaukkunsa jonnekin ja kysyy, missä se on. Kun nousen sohvalta, se löytää sen. Sitten sen puhelin on hukassa, ja kun nousen etsimään, se sanoo: ”Löytyi!”
– Mulla, isoveljellä ja iskällä on tavaroilla omat paikat. Äiti valittaa silti, että me muka jätetään tavaroita joka paikkaan, kuten kylppärin tasolle. Usein sen omat vaatteet on siinä eikä meidän.
– Jos lauantaista jää karkkeja, vien ne kippoon yhteen kaappiin. Vaikka äiti ei näe, niin jotenkin ihmeellisesti sieltä karkit vähentyy. Iskä on töissä, joten ainut syyllinen on äiti. Välillä herää epäilys, ettei se oikeasti olekaan sokea, Jade toteaa pilke silmäkulmassa.
Ihan perusarkea
– En ole huolissani äidistä, vaikka se ei näe. Joskus pelottaa, kun se tekee jotain keittoa ja sitä leviää pöydälle. Eniten pelottaa, jos syttyisi tulipalo. Mutta kyllä se osaa kokata paremmin kuin minä. Ja se osaa tosi hyvin kaiken muunkin, kuten käyttää taksia ja tällaista.
– Olen opetellut pistekirjoitusta isoilla nappuloilla. Kirjoitin mun kaverille terveisiä: ”Moi Sara!” Mielestäni on kivaa, jos osaa paljon asioita, kuten kieliä tai erilaisia kirjoitustapoja.
– Kun on tottunut elämään sokean äidin kanssa, on tosi helppo tarjota muillekin näkövammaisille apua.
Mitä haluaisit sanoa niille lapsille, joiden äiti tai isä on sokea?
– Ehkä sen, että jos puhelin on pöydällä ja äiti tai isä etsii sitä, kannattaa odottaa viisi sekuntia, niin ne voi löytää sen itse.