CERKL-geeniin liittyvä verkkokalvorappeuma on Suomessa poikkeuksellisen yleinen perinnöllinen verkkokalvosairaus, vaikka se on muissa maissa hyvin harvinainen. Geenivirheet vaikuttavat verkkokalvosolujen toimintaan monin tavoin: ne heikentävät hapetusstressivastetta, häiritsevät mitokondrioiden toimintaa, vähentävät fagosytointikykyä ja käynnistävät solukuoleman mekanismeja. Nämä muutokset johtavat pikkuhiljaa verkkokalvon rappeutumiseen.
Tässä retrospektiivisessä tutkimuksessa arvioitiin 50 HUS:n potilasta vuosilta 2010–2024, joilla oli todettu CERKL-geenivirheeseen liittyvä verkkokalvosairaus. Aineistoon kuului potilaskertomuksia, näkökenttä- ja elektrofysiologisia tutkimuksia, geenitestien tuloksia sekä silmänpohjan kuvantamistutkimuksia. Lisäksi tehtiin näöntarkkuuden pitkittäisanalyysi.
Taudin mediaani toteamisikä oli 24 vuotta (vaihteluväli 5–51 v). Alkuvaiheen oirekuvaan kuuluivat hämäränäön vaikeudet, näöntarkkuuden heikkeneminen, häikäistyminen, harvemmin myös värinäön ongelmat ja näkökenttäpuutokset. Tauti periytyy peittyvästi, eli geenivirhe on oltava molemmissa kopioissa. Yleisimmät geenivirheet olivat c.375C>G (missense) ja c.193G>T (nonsense).
CERKL-potilaiden silmänpohjan löydöksiä arvioitiin lääkärin kirjauksien ja kuvantamistutkimusten perusteella. Havaittiin, että neljänneksellä potilaista verkkokalvomuutokset rajoittuivat keskeiseen alueeseen eli makulaan. Muutokset vaihtelivat lievistä pigmenttiepiteelin ja näköaistinsolujen muutoksista vakavampaan atrofiaan. Suurimmalla osalla potilaista (56 %) verkkokalvomuutoksia oli makulan lisäksi myös verkkokalvon periferiassa eli reuna-alueilla. Nämä muutokset olivat pigmenttikertymät, luusolumuutokset sekä pyöreät atrofiset muutokset. Laaja-alaista verkkokalvon atrofiaa todettiin neljänneksellä potilaista, nämä potilaat olivat keskimäärin vähän iäkkäämmät kuin edellisissä ryhmissä.
Merkittävä havainto oli, että fovea (verkkokalvon tarkan näön alue) säilyi suurimmalla osalla potilaista varsin pitkään, mikä edisti näöntarkkuuden säilymistä taudin edetessä. CERKL-tautiin ei liittynyt makulan turvotusta eikä verkkokalvonalaista uudissuonitusta, joka voi joskus aiheuttaa komplikaatioita muissa perinnöllisissä verkkokalvo sairauksissa.
Kolmanneksella potilaista todettiin alkavia kaihimuutoksia jo alle 50 vuoden iässä. Tämä on tärkeä huomio kliinisessä seurannassa, ja kaihileikkausta kannattaa harkita, mikäli muutokset alkavat vaikuttaa näköön merkittävästi. Muita silmäsairauksia ei havaittu liittyvän CERKL-verkkokalvotautiin.
Näkökenttätutkimusten analyysi osoitti, että suurimmalla osalla potilaista oli keskialueella tai keskiperiferiassa esiintyviä näkökenttäpuutoksia. Elektrofysiologisissa tutkimuksissa suurimmalla osalla potilaista todettiin alentuneet tappi- ja sauvasolujen vasteet, vaikka yksilöllistä vaihtelua esiintyi. Näöntarkkuuden pitkittäisanalyysi tehtiin niille potilaille (n = 37), joilla oli seurantakäyntejä ja joiden näöntarkkuus oli ensikäynnillä yli 0,3. Raja-arvo 0,3 valittiin, koska se vastaa Maailman Terveysjärjestön (WHO) määritelmää näkövammaisuudesta. Analyysissä käytettiin elinaika-analyysiä, ja sen perusteella mediaani-ikä, jolloin näöntarkkuus heikkeni alle 0,3, oli 47 vuotta (95 %:n luottamusväli 40–53 vuotta).
Retrospektiivisiin tutkimuksiin liittyy aina haasteita, jotka voivat rajoittaa tulosten tulkintaa. Tämä tutkimus kuitenkin edustaa tähän asti suurinta CERKL-potilasryhmää maailmalla. Tauti todetaan yleensä elämän kolmannella vuosikymmenellä. CERKL-geeniin liittyvä verkkokalvosairaus vaikuttaa sekä tappien että sauvojen toimintaan näköjärjestelmässä: sauvasolujen toimintahäiriö ilmenee hämäränäön vaikeuksina, kun taas tappisolujen heikentynyt toiminta ilmenee tarkan näön heikkenemisenä ja häikäistymisenä. Tautiin liittyvät verkkokalvomuutokset ilmenevät aina makulan alueella, mutta fovean säilyminen on yleistä ja merkittävä tekijä toiminnallisen näön säilymisen kannalta. Taudinkuvassa on kuitenkin aika paljon vaihtelua ja taudin kulku on yksilöllinen. Tutkimus tarjoaa arvokasta tietoa kliiniseen työhön, potilaiden neuvontaan ja toimii lähtökohtana tuleville hoitotutkimuksille.
