Retiniitikoiden kesken tulee silloin tällöin puhetta huimauksesta. Moni kertoo alkaneensa kärsiä tasapaino-ongelmista näön heiketessä. Ilmiöön on looginen selitys. Tasapainoaisti nojaa vahvasti näköhavaintoon. Kun silmät eivät enää löydä tai erota tuttuja kiintopisteitä, alkaa helposti huimata.
Toisaalta moni on todennut, että tilanne helpottuu ajan myötä. Pysyväthän syntymäsokeatkin pystyssä. Näkötilanteen asettamiin haasteisiin on siis mahdollista sopeutua, mutta mihin tämä perustuu ja voiko prosessia itse jotenkin jouduttaa?
Sukelsin internetin ihmeelliseen maailmaan kirjoittamalla selaimen hakukenttään ”tasapaino ja näkö”. Pelkästään näillä sanoilla aiheesta löytyy runsaasti tietoa luotettavilta tahoilta. Suosittelen erityisesti Virpi Mellerin ET-lehdessä 26.7.2018 julkaistua artikkelia ”Kaikki, mitä tasapainosta pitää tietää – harjoittelu kannattaa joka iässä”. Jutun asiantuntijana on toiminut kehittämispäällikkö Satu Havulinna Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).
Huimaus on vain harvoin oire vakavasta sairaudesta. Kannattaa silti muistaa, että toistuva huimaus voi johtua myös esim. lääkkeistä, sydän- ja verenkiertoelimistön toimintahäiriöstä, verenpaineen vaihteluista tai neurologisesta sairaudesta.
Tasapaino on monen tekijän summa
Tasapainoaistin tehtävänä on ilmaista kehon asento ja sen muutokset suhteessa painovoiman suuntaan. Eri aistijärjestelmistä tulevat viestit käsitellään aivojen tasapainokeskuksessa, pikkuaivoissa ja aivorungossa. Viestijöistä tärkein on korvan tasapainoelin, joka kertoo pään liikkeistä. Lihaksissa, nivelissä ja jänteissä on asentoreseptoreja, jotka lähettävät aivoihin tietoa kehon eri osien asennoista toisiinsa nähden. Asentoaistin ansiosta tiedämme katsomattakin, missä asennossa käsi tai jalka on. Kolmas merkittävä tekijä on juuri näköaisti.
Tasapainon hallinta on opittu taito, jota joutuu harjoittamaan läpi elämän. Vastasyntynyt ei vielä hallitse vartalon liikkeitä. Kävelemään opetellessa tasapainon ylläpitämistä on harjoiteltava ahkerasti. Vähitellen taidot karttuvat, ja lopulta jopa nuorallatanssi voi onnistua. Onneksi tasapainojärjestelmä säilyy aikuisellakin hyvin muovautuvana.
Näön heiketessä alamme käyttää yhä enemmän kuuloaistia ympäristön havainnointiin. Esteen taju on tästä oiva esimerkki. Hyvä kuulo auttaa tasapainon säilyttämisessä ja tekee liikkumisesta varmempaa. Tuntoaistillakin on merkitystä, vaikkei se ulotu kovin kauas. Valkoinen keppi tai kävelysauvat viestivät käteen, mitä lähietäisyydellä on, ja nopea väistö- tai korjausliike voi estää törmäyksen tai kaatumisen.
Tasapainoharjoittelu tuottaa tulosta
Tasapainoa voi ylläpitää ja kehittää elämällä aktiivista elämää ja harrastamalla monipuolista liikuntaa. Hyvä ryhti auttaa tasapainon säilyttämisessä. Ihmisen tärkeimmät ryhtilihakset ovat vatsa- ja selkälihakset, pakarat, reidet ja keskivartalon syvät tukilihakset. Lihaskunnon ylläpitäminen on siis tärkeää, mutta tasapainon kannalta vielä ratkaisevampaa on kehonhallinta.
Tasapainoa voi harjoitella mm. seisomalla yhdellä jalalla tai jalat peräkkäin tandemasennossa. Samalla voi ojennella käsiä ja toista jalkaa, pestä hampaita tai tiskata astioita. Vartaloa kannattaa myös kallistella eri suuntiin ja kumartua välillä pää alaspäin.
Harjoittelu on sitä tehokkaampaa, mitä enemmän se horjuttaa. Aivojen sopeuttaminen uuteen tilanteeseen edellyttää tasapainojärjestelmän kiusaamista niin pitkälle, että alkaa horjuttaa. Edistymistä ei tapahdu, jos vain elää hissukseen huimausta peläten.
Pikainen silmäys Näkövammaisten liiton alueyhdistysten verkkosivuille kertoo, että ainakin suurimmissa kaupungeissa toimii näkövammaisten omia liikuntaryhmiä, joissa voi kehittää tasapainoa, kehonhallintaa ja lihaskuntoa. Tarjolla on mm. joogaa, kahvakuulaa, kuntojumppaa, kuntosalia, maalipalloa, tuolijumppaa, ulkoilua, uintia ja vesivoimistelua.
Jos sopivaa, säännöllisesti kokoontuvaa liikuntaryhmää ei ole tarjolla, voit harjoitella esimerkiksi netistä löytyvien ohjeiden tai videoiden avulla kotona. Tasapainoa voi treenata myös arjessa tekemällä erilaisia ulkotöitä, hoitamalla puutarhaa tai harrastamalla tanssia, luistelua tai hiihtoa. Oma havaintoni on, että päivittäinen reipas lenkkeily opaskoiran kanssa metsässä haastaa mukavasti tasapainoa ja pitää yllä lihaskuntoa ja ketteryyttä.
Tasapainoharjoittelu on palkitsevaa, sillä tuloksia syntyy nopeasti. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!