Harmaakaihi, tai lyhyemmin kaihi, tarkoittaa silmän sisällä olevan linssin eli mykiön samentumista, jolloin valo pääsee huonommin silmän valoa aistivalle verkkokalvolle. Mykiö sijaitsee värikalvon takana ja kiinnittyy ripustinsäikeillä sädelihakseen.
Mykiön rakenteen voi jakaa karkeasti kolmeen osaan. Intialaiset tapaavat verrata mykiön rakennetta mangoon ja amerikkalaiset M&M-karkkeihin. Mykiön ulkopinnan muodostaa ohut kapselipussi. Sen alla on pehmeä cortex eli kuorikerros, jota voi ajatella ikään kuin hedelmälihana. Sisimpänä on tuma eli nucleus, joka kovettuu ajan mittaan, kun etuosan kuorikerroksen epiteelisolut tuottavat jatkuvasti lisää proteiinirakenteita mykiöön. Tämä aiheuttaa yleensä noin 40 ikävuoden paikkeilla linssin mukautumiskyvyn heikentymistä eli ikänäköisyyttä. Kaihimuutoksia voi muodostua kaikkiin mykiön kerroksiin.
Retiniitikoiden kaihimuutokset alkavat haitata keskimäärin parikymmentä vuotta tavallista nuorempina, noin 50 ikävuoden tienoilla, ja painottuvat mykiön takaosan kuorikerroksen ja kapselin väliseen kaihimuutokseen eli posterioriseen subkapsulaariseen kaihiin (PSCC).
Samanlaista kaihimuutosta nähdään mm. kroonisesta tai toistuvasta värikalvontulehduksesta eli iriitistä kärsivillä potilailla, ja onkin ajateltu, että retiniitikoilla pitkäkestoinen lievä tulehdustilanne silmän sisällä olisi syynä tämäntyyppisen kaihin muodostumiseen. Tällainen kaihimuutos voi kasvaa nopeasti, ja kliinisesti melko vähäiseltä näyttävä muutos voi sirottaa valoa hankalasti. Tämä korostuu etenkin retiniitikolla, jolla verkkokalvon tarkan näön alue toimii tavallista huonommin ja silmä on muutenkin häikäisyherkkä.
Kaihin seurauksena näöntarkkuus ja kontrastinäkö heikentyvät. Myös värien aistiminen muuttuu, kun mykiö värjäytyy iän myötä ruskeankellertäväksi ja syö valon sinisiä aallonpituuksia.
Kaihileikkaus
Leikkaus on toistaiseksi kaihin ainoa hoitokeino. Kaihileikkaus tapahtuu yleensä pinta- tai paikallispuudutuksessa. Silmän sarveiskalvon reunalle tehdään noin 2,2-2,8mm leveä päähaava ja toinen pienempi apuaukko. Silmän sisään ruiskutetaan puudutusainetta ja geelimäistä viskoelastista ainetta, joka pitää silmää muodossaan.
Kapselipussin etulehteen tehdään pyöreä aukko eli rhexis, ja mykiön kuorikerros irrotellaan nesteellä kapselipussista. Mykiö pilkotaan ja poistetaan fakolaitteella ultraäänienergian ja imun avulla. Kapselipussiin asetetaan taipuisasta muovista tehty tekomykiö. Haavat tiivistyvät yleensä ilman ompeleita ja silmään ruiskutetaan antibioottia ehkäisemään silmänsisäistä bakteeritulehdusta.
Retiniitikon kaihileikkauksessa erityisesti huomioitavia asioita
Kaihileikkausta suorittavan kirurgin on oltava mahdollisimman kokenut ja taitava. Leikkausmikroskoopin valo on kirkas, ja pitkäkestoinen altistus voi olla haitallista verkkokalvolle, etenkin retinitis-silmässä.
Lisäksi ripustinsäikeissä on usein heikkoutta, joka voi aiheuttaa ongelmia leikkauksen aikana ja sen jälkeen. Leikkauksen on oltava mahdollisimman hellävarainen ripustinsäikeille. Joskus on tarpeen käyttää kapselipussia leikkauksen aikana tukevia ripustinkoukkuja tai kapselipussin sisälle asetettavaa tukirengasta. Tukirengas venyttää kapselipussin ulointa kohtaa ulospäin kiristäen kapselipussia. Se voi ehkäistä myös kapselipussin etulehden avauksen kutistumista, joka on näissä silmissä tavallista yleisempi ongelma.
Ripustinsäikeet voivat pettää leikkauksen aikana, jolloin tavallista tekomykiötä ei voida käyttää. Yhtä lailla tekomykiö kapselipusseineen saattaa leikkauksen jälkeen siirtyä pois paikaltaan, jolloin joudutaan tekemään kaihileikkausta suurempi leikkaus ja käyttämään värikalvoon tai kovakalvoon kiinnittyvää tekomykiötä.
Leikkauksen jälkeisistä ongelmista retiniitikoilla korostuvat rakkulainen tai kystinen makulaturvotus (CME) ja pitkittynyt tulehdusreaktio, jotka voivat tarvita tavallista pidempää jälkihoitoa.
Jälkikaihi kehittyy myös tavallista nopeammin, suurella osalla jo parin vuoden sisällä. Sillä tarkoitetaan tekomykiön takana olevan kapselipussin takalehden samentumista, joka johtuu kapselipussin sisään jääneiden epiteelisolujen kasvattamasta solukerroksesta. Tämä samentaa takakapselia, ja valon pääsy silmään vaikeutuu. Sekä etukapseliavauksen kutistumista että jälkikaihia voidaan hoitaa YAG-laserilla, jolla voidaan avata kutistunutta etukapselia ja tehdä takakapseliin aukko.
Tekomykiövalinnassa on syytä pidättäytyä monitehoisista tekomykiöistä, jotka toimivat yleensä huonosti, kun verkkokalvo toimii vaillinaisesti. Yleensä linssi valitaan sellaiseksi, että ilman lasikorjausta näkö on parempi kauas. Likitaitteisessa silmässä voidaan jättää hieman likitaitteisuutta, jolloin lukeminen voi olla mahdollista ilman lasikorjausta.
Retiniitikon silmiä ei yleensä kannata leikata samana päivänä kohonneen komplikaatioriskin takia, vaan toisen silmän on hyvä parantua ensin ainakin noin viikko, pari.
Kaihileikkauksen tulokset
Näöntarkkuus parantuu valtaosalla kaihileikatuista retiniitikoista, mutta vain niin hyväksi kuin verkkokalvon tila antaa myöden. Samaten kaihileikkaus parantaa yleensä kontrastinäköä ja kuvan kirkkautta. Näkökenttä ei laajene, eikä hämäränäkö yleensä parane, mutta häikäistyminen voi vähentyä.
Kaihileikkaukseen sisältyy aina riskejä, mutta oikea-aikaisen kaihileikkauksen hyödyt ovat selvästi riskejä suuremmat. Pelätyimpiä komplikaatioita leikkauksen jälkeen on silmänsisäinen bakteeritulehdus eli endoftalmiitti, joka on nykyään onneksi sangen harvinainen. Se oireilee yleensä 2-14 vuorokauden sisällä leikkauksesta alkavana punoituksena, rähmimisenä, kipuna ja näön heikentymisenä.
Kaihileikkaus lisää verkkokalvoirtaumariskiä, mutta retiniitikoilla tämä riski on muuta väestöä pienempi. Verkkokalvoirtaumassa oireena on yleensä näkökentän reunalta alkava etenevä tumma varjo, josta näkee läpi huonosti tai ei ollenkaan.
Joskus harvoin näöntarkkuus voi jäädä huonommaksi kuin ennen leikkausta. Sille voi olla selityksenä esimerkiksi leikkauksen aikainen valovaurio tai korkean silmänpaineen aiheuttama verenkiertohäiriö.
Periaatteessa myös kuvaprojektion koko verkkokalvon tarkan näön alueella muuttuu, jos taittovoima muuttuu merkittävästi. Vaurioituneella tai kovin pienellä toimivalla tarkan näön alueella tälläkin voi olla merkitystä suuntaan tai toiseen.
Kaihileikkauksen tarpeellisuus ja ajankohta määräytyvät potilaan yksilöllisen tilanteen mukaan. Komplikaatioriskit pienenevät vuosi vuodelta tekniikan ja osaamisen kehittyessä. Suurin osa potilaista on tyytyväisiä leikkauksen lopputulokseen, mutta odotukset on hyvä asettaa realistisiksi.