Elettyäni pitkään kuulonäkövammaisen mieheni rinnalla olen saanut laajentaa ymmärrystäni eri aistien mahdollisuuksista. Viisi tärkeintä oivallusta ovat nämä: asiayhteyden ilmaisu, ajankäyttö, ilmaisujen tarkkuus, tunteiden sanallistaminen ja kosketus.
Asiayhteyden ilmaisu
Ennen kuin tarjoan sokealle miehelleni käteen jotain, nimeän antamani kohteen. Vastaanottajan on tärkeä tietää, annanko kuuman kahvikupin, CD-levykkeen, suklaapatukan vai kourallisen kolikoita. Toimintamme perustuu tietoiseen asiayhteyteen. Nimeäminen auttaa tarttumaan esineeseen turvallisesti. Kädet ojentuvat automaattisesti oikeaan vastaanottoasentoon, olipa kyseessä avoin käsi, pinsettiote tai molempien käsien yhtäaikainen toiminta.
Ajankäyttö ja rauhallinen toiminta
Kun teemme asioita yhdessä, rauhallinen toiminta ja asioiden tekeminen yksi kerrallaan on jo rutiinia. Käsillä ja tuntoaistilla hahmottaminen toimii eri tavoin kuin tilanteen nopea arviointi katseella. Kun osaan varautua tilan ja toiminnan hahmottamisen eroavaisuuksiin eri aisteilla, syntyy kunnioitus odottaa toisen toiminnan saattamista loppuun saakka. Kodin ulkopuolisissa oudoissa tiloissa tämä on myös turvallisuuskysymys. Ensimmäinen oppini oli, ettei pysäkiltä lähtevän bussin perään kannata opastusotteessa juosta.
Ilmaisujen tarkkuus
Yhteiselomme alkuvaiheessa oivalsin, etteivät pronominit kerro oikeastaan mitään. ”Otathan tuon tuosta” lausahdukseni ilmaisi vain pyynnön ottaa jotain mukaan jostain, ei mitä eikä mistä. Ilmaisut ”tuolla” ja ”tässä” antavat kovin epämääräisen tiedon, että jotain on kauempana tai ihan lähellä.
Vuosien harjoittelun jälkeen olen oppinut ilmaisemaan kohteen tarkemmat määreet – ainakin useimmiten. Nykyään lauseeni ovat muotoa: ”Otathan mukaasi kassin ulko-oven oikealta puolelta” tai ”Kahvikuppisi on pöydällä kello kahdessa”. Myös pudonneiden tavaroiden paikat tulee ilmaistua hieman tarkemmin kuin vain ”lautasliina putosi oikealle tai vasemmalle”. Oma avaruudellinen ajantajuni on kehittynyt sen myötä, kun olen oppinut sanomaan: ”Lautasliina löytyy kello viidestä.”
Tunteiden sanallistaminen
Kun haluan tuoda esille sisäisiä tuntemuksiani, paras keino on sanoittaa ne. Näkövammainen ei näe kasvonilmeitä, ja äänensävyn erottaminen on kuulovamman vuoksi haasteellista varsinkin meluisassa ympäristössä. Sanoittamalla tuntemukseni varmistan, että ne tulevat selväksi myös kuulonäkövammaiselle: ”Minua harmittaa”, ”Minua väsyttää” tai ”Poskiani pitkin valuu kyyneleitä”.
Tärkein on kosketus
Yhteiselomme ensi hetkistä lähtien ymmärsin kosketuksen voiman. Sillä pystymme viestimään sanattomasti tunnetiloja, ja minä näkevänä ja kuulevana kertomaan ympäristöstämme. Kosketuksen ja kosketusviestien oivaltaminen parisuhteessa vei meidät yli 30-vuotiselle sosiaalishaptisen kommunikaation tutkimuksen maailmaan. Meille se on antanut yhteyden toisiimme sekä mahdollisuuden tiedon ja tunteiden jakamiseen ja tilanteiden turvalliseen ennakointiin.
