Kivoja juttuja pienillä mukautuksilla

Mistä kaikesta täytyy luopua näön heiketessä? Onneksi ei kaikesta! Moni asia pitää toki tehdä hieman toisin, mutta uskallan sanoa, että erittäin moneen löytyy kiertotie tai vaihtoehtoinen tapa toimia. Saavutettavuuteen liittyvät seikat nousevat listan kärkipäähän, kun haluamme toimia itsenäisesti erilaisissa verkko- ja mobiiliympäristöissä.

Olen insinööritaustainen mies Oulusta. Kerron tässä artikkelissa käyttökokemuksiani puettavista älylaitteista, omasta musiikin kuuntelujärjestelmästäni sekä joistain sovelluksista. Minulla on ehkä keskivertoa enemmän mielenkiintoa kaikenlaisia tekniikoita kohtaan ja halu hyödyntää niitä arjessani. Olen täysin sokea, joten toimin lähinnä äänen ja tuntoaistin varassa. Toivon voivani antaa vastauksia joihinkin teitä askarruttaviin kysynyksiin ja rohkaisen kokeilemaan kiinnostavia laitteita ja sovelluksia.

Älysormus hyvinvoinnin tukena

Oura-älysormus on oululainen innovaatio, joka keskittyy terveyteen ja unen seurantaan. Sormus on tavallisen sormuksen kokoinen, ehkä hieman leveämpi, mutta käytössä melko huomaamaton. Sormuksen antureilla voi tarkkailla terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita kuten unen laatu, sydämen terveys (syke, kardiovaskulaarinen ikä ja kardiokapasiteetti), stressi, palautuminen, kuukautiskierron vaikutus kehoon, kävelty matka ja askelten määrä. Mittaustulokset toimivat vähintäänkin suuntaa antavina, ja niiden muuttumista voi seurata ajan saatossa.

Sormus vaatii toimiakseen puhelimeen asennettavan sovelluksen, joka on ruudunlukijalla melko hyvin saavutettava. Graafisista kuvaajista ei saa ilman näköä selville visuaalista informaatiota, mutta mittaustulokset on ilmoitettu myös asteikolla 0-100. Lukemista saa ruudunlukijalla tarpeelliset tiedot. Numeroarvojen lisäksi sovellus kertoo sanallisesti, mitä mikin arvo tarkoittaa. Se antaa myös seikkaperäisiä parannusehdotuksia uneen ja muihin terveyttä edistäviin elintapamuutoksiin.

Sormuksen kaikkien ominaisuuksien hyödyntäminen vaatii jäsenyyden, jonka kuukausimaksu on tällä hetkellä 5,99 €. Käytännössä jäsenyys on pakollinen, koska ilman sitä sormus ei anna juuri mitään järkevää tietoa.

Tuote on mielenkiintoinen tuttavuus, jos unen ja terveyden seuranta ei-lääkinnällisellä laitteella kiinnostaa. Parhaimmillaan sen avulla voi muuttaa elintapojaan terveellisempään suuntaan. Itse tykkään aamulla herätessäni tutkailla, kuinka yö Ouran mielestä meni. Oma olo kertoo totuuden, mutta sormuksen data korreloi melko hyvin tuntemuksiani.

Apple Watch

Apple Watch on kello ja paljon muuta. Kellon ominaisuuksia on erittäin helppo käyttää VoiceOverilla. Näytöllä näkyvän tekstin fonttia voi suurentaa ja lihavoida sekä näyttöä zoomata tarpeen mukaan. Kellossa on hyvin paljon samoja ominaisuuksia ja sovelluksia kuin iPhone-puhelimessa. Lisäksi siinä on aktiivisuuden ja terveyden seurantaan tarvittavia antureita ja sovelluksia. Kätevää tuotteessa on se, että kaikki sisältyy pieneen, kevyeen, ranteessa kulkevaan laitteeseen. Puhelin saattaa olla jossain ulottumattomissa, mutta kello on aina ranteessa.

Itse käytän Apple Watchia kellona, kalenterina, ostosten maksamiseen, liikunnan, unen, säätietojen ja pörssikurssien seurantaan, viestien lukemiseen ja vielä paljon muuhunkin. Ostosten maksaminen kaupassa on todella helppoa. Painat vain kellon sivupainiketta kaksi kertaa, niin lompakkosovellus on käytettävissä. Tämän jälkeen viet kellon maksupäätteen lähelle, ja maksu on hoidettu. Mitään koodia ei tarvitse näppäillä kelloon eikä maksupäätteeseen. Tietoturva on varmistettu siten, että kun laitat kellon ranteeseen, siihen pitää näppäillä itse valitsemasi pin-koodi. Jos maksuominaisuus on sinulle tärkeä, kannattaa ennen hankintaa varmistaa, että oma pankkisi tukee Apple Payta.

Kaiutinjärjestelmä musiikin kuunteluun

Sonos on kompaktin kokoinen, hyvän äänenlaadun omaava kaiutinjärjestelmä monihuone-kotiteatteriin. Kaiuttimia voi sijoittaa asunnon kaikkiin tiloihin, jopa kylpyhuoneeseen, sillä mallistosta löytyy myös kosteuden kestäviä kaiuttimia. Itselläni on ollut niitä jo useita vuosia joka huoneessa, jopa vessassa ja kylpyhuoneessa. Kokemuksesta voin sanoa, että hyvin ovat toimineet kaikkialla, myös kosteissa tiloissa.

Järjestelmä vaatii matkapuhelimeen asennettavan sovelluksen, joka on melko hyvin saavutettava ainakin iPhonella, jota itse käytän. Sovelluksessa järjestelmään voi lisätä internet-radiokanavia, yleisimpiä musiikin suoratoistopalveluja sekä Sonos Radion palveluja. Sonoksen käyttö ja uusien komponenttien lisääminen on erittäin helppoa sekä suhteellisen hyvin saavutettavaa. Yli kymmenen vuoden käyttökokemuksella pystyn sokkona tekemään itse oikeastaan kaiken.

Miinuksena mainittakoon, että Sonokseen on rantautunut näkövammaiselle huono ratkaisu, kosketuspainikkeet. Ne eivät erotu pinnasta mitenkään. Painikkeita on kuitenkin vain kolme, joten paikat kyllä oppii nopeasti. Yhdestä lisätään äänenvoimakkuutta, toisesta vähennetään, ja kolmas on stop/play-painike.  Halutessaan painikkeiden kohdalle voi laittaa pienet merkkaustarrat.

Käteviä Applen sovelluksia

Applen TV-sovelluksella voi katsoa elokuvia englanniksi kuvailutulkattuna. Tarjolla on melko laaja valikoima erilaisia elokuvia. Niitä voi vuokrata tai ostaa omaksi. Aivan kaikkiin ei kuvailutulkkausta valitettavasti ole saatavilla, joten se täytyy tarkistaa elokuvan tiedoista. Olen käyttänyt sovellusta jonkin verran, ja hyvin se on mielestäni toiminut ja on täysin saavutettava VoiceOverilla.

Koti-sovellukseen voi lisätä monenlaisia kodin toimintoja kuten valaistuksen hallintaa, lämpötilan ja kosteuden seurantaa, ikkuna- ja oviantureita sekä Applen omia HomePod-kaiuttimia. Itselläni on omakohtaista kokemusta näistä edellä mainituista. Koti-sovellukseen lisättyjä laitteita on helppo ohjata puheella Sirin avulla.

Tässäpä tuli kerrottua lyhyesti muutamia omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka saavutettavuudella ja teknisillä ratkaisuilla voidaan pitää meidät näkövammaiset mukana mielenkiintoisten ja hyödyllisten asioiden parissa. Edellä mainittua tärkeämpääkin arjen selviytymistä helpottavaa tekniikkaa on paljon, mutta keskityin tässä tietoisesti ehkä ainakin osalle hieman tuntemattomampiin ratkaisuihin.

Näkövamma ei ole este hyvälle ja monipuoliselle arjen hoitamiselle. Asioita vain tehdään hieman mukautetusti tai vaihtoehtoisella tavalla.