Hyvinvointi ja itsenäinen toimintakyky – Apujen hyödyntämistä ja lempeyttä itseä kohtaan

Toimintakyvyn muutos vaikuttaa usein tavalla tai toisella ihmisen kokemukseen itsestään. Verkkokalvosairauksien yhteydessä näkökykyyn tulee muutoksia. Tämä ehkä itsestään selvänäkin pidetty informaatiokanava visuaalisesta maailmasta muuttuu. Näkömuutoksen laatu on suorassa yhteydessä toimintakykyyn. Toisella kapeneva näkökenttä mahdollistaa vuosien ajan tarkkaa näköä vaativat toimet, toisella keskeisen näön heikentyminen vaikuttaa nopeasti arjen toimintaan esimerkiksi lukemisen vaikeutuessa. Mikäli näkökyky menetetään kokonaan, koetellaan psyykkisiä voimavaroja ja sopeutumiskykyä aivan erityisellä tavalla.

Sopeutuminen on hyvin yksilöllinen prosessi, ja lähestyn seuraavassa aihetta pohtimalla sopeutumista edistäviä, voimavaroja tukevia ja hyvinvointia kannattelevia tekijöitä. Omaan hyvinvointiin on yleensä mahdollista vaikeassakin tilanteessa vaikuttaa. Hyödynnän nyt vuosien aikana kertynyttä kokemustani psykologina näönkuntoutuksen alalla.

Myötätuntoa itseä kohtaan

Viime vuosien aikana psyykkisen hyvinvoinnin ja psykologian kentällä on noussut vahvasti esiin itsemyötätunnon teema. Itsemyötätunto on kyky kohdella itseään lempeästi tukien ja ymmärtäen. Ajattele tilannetta, jossa olet toiminut myötätuntoisesti toista kohtaan. Olet ehkä pyrkinyt auttamaan tai rauhoittamaan, lohduttanut häntä surullisella hetkellä. Myötätuntosi on näkynyt halauksena tai läheisyyttä välittävinä sanoina. Itsemyötätunto on mahdollisuus suhtautua itseen ja omaan tilanteeseen juuri samalla tavalla.

Yksi jaksamista kuormittava ja itsemyötätuntoon linkittyvä tekijä on vaativuus itseä kohtaan. Kriittisyys, joka ilmenee erilaisissa arjen tilanteissa, ikään kuin hartioilla istuisi pieni tyyppi piiskaamassa aina eteenpäin, tyyppi jolle mikään ei ole riittävän hyvä. Vaativat ajatukset eli niin sanottu vaativa sisäinen puhe on ominaisuus, jota voi alkaa huomioimaan ja pysähtymään sen äärelle. Tämän kaltaista ankaraa tapaa kohdella itseään on usein hyödyllistä lähteä kyseenalaistamaan. Kun tunnistat erilaisia itsellesi tyypillisiä sisäisen puheen tapoja, voit myös tarpeen mukaan rakentaa niille vastaväitteitä.

Vaativan sisäisen puheen tunnistamisen voi aloittaa vaikka kuuntelemalla sitä, minkälaisia lausahduksia mieli itseä kohtaan tuottaa. Onko sinulla tapana käyttää negatiiviseen sävyyn “pitäisi”, ”täytyy”, “aina”, “ei koskaan”, “ikinä”, ”taas” tyylisiä sanoja?

Myönteinen sisäinen puhe sisältää kannustavia lauseita ja huomioi aiemmat onnistumiset. Tällöin voit todeta itsellesi hankalassa arjen tilanteessa: ”Tämä on todella vaikeaa, mutta katsotaan nyt, miten se menee. Olet ollut ennenkin sinnikäs ja selvinnyt tämän kaltaisesta tilanteesta, kyllä tämä tälläkin kertaa onnistuu.”

Käytän usein kasvatustieteen professori Juha T. Hakalan turmaraja-käsitettä. Hakala on käyttänyt sitä esim. työelämän haasteiden yhteydessä. Mielestäni tätä käsitettä voi hyvin soveltaa muihinkin elämäntilanteisiin. Turmarajaksi voisi kutsua toimintakyvyn laatutasoa, joka juuri ja juuri riittää. Mikäli turmaraja alittuu, voi tapahtua selkeitä virheitä tai seurata konkreettisia ongelmia. Tämä voisi olla alin taso, jonka henkilö itselleen asettaa tai joka ulkopuolelta asetetaan.

Turmarajaa vastaavana toisena ääripäänä on taso, jota voi kuvata jo perfektionismina. Tämä taso vaatii henkilöltä paljon panostusta. Jatkuva tämän kaltaisen, ehkä jopa täydellisyyttä kuvaavan tason tavoittelu, saattaa herkästi uuvuttaa ja olla arjen toiminnan kannalta epätarkoituksenmukaista, jopa hyödytöntä.

Keskeisin hyvinvointia tukeva taso olisikin näiden kahden ääripään välille asettuva riittävän hyvä taso. ”Riittävän hyvä” sallii jo paljon, on myötätuntoinen, mutta kuitenkin kuvaa toimivaa käytännön pärjäämistä ja myönteistä elämänlaatua. Mihin sinä asetat oman ”riittävän hyvän” tasosi rajan?

Minä muiden joukossa

Arjen pienissä tilanteissa voimme usein havaita ihmislajin yleisinhimillisen taipumuksen, kyvyn empatiaan eli myötätuntoon. Halu ymmärtää toista ja toisen tilannetta helpottaa vuorovaikutusta ja luo elämäämme syvyyttä.

Mentalisaatio on käsite, joka kuvaa kykyä pitää toisen ihmisen mieli omassa mielessä. Meillä on mentalisaatiokyvyn myötä mahdollisuus hahmottaa toinen henkilö toimivana yksilönä, jolla on omia ajatuksia, tunteita ja toiveita.

Voisimmeko myös oman hyvinvointimme tueksi soveltaa tätä näkökulmaa niin, että luottaisimme arjen tilanteissa toisilla ihmisillä olevan halua ymmärtää meitä ja kykyä empatiaan? Toki poikkeuksia tulee aina vastaan, mutta uskaltaisin väittää suurimmalla osalla kanssakulkijoista olevan lähtökohtaisesti kyky ja halu toivoa toiselle hyvää.

Kuvittele seuraavaa tilannetta. Olet menossa kaupungille ja päätät käyttää ensimmäisen kerran kiikaria apuvälineenä. Sinua jännittää ja ajattelet ehkä muiden kiinnittävän sinuun huomiota. Tässä voit hyödyntää ajatusta ihmisjoukosta otetusta kymmenen hengen otoksesta. Miten arvelet heidän suhtautuvan?

Veikkaisin, että yhdeksän kymmenestä ei joko kiinnitä mitään huomiota kiikarin käyttöön tai mikäli kiinnittää, niin se on joko neutraalia tai myötätuntoista ja kannustavaa. Luonnollisesti ihmisten kirjo on laaja, ja joukkoon voi toki mahtua joku, joka jää tuijottamaan. Muistathan, että mahdolliset yksittäiset negatiiviset kommentit heijastelevat yleensä ensisijaisesti sanojan omaa pahaa oloa, joka purkautuu sivulliseen.

Toimintakyvyn muutos voi tuoda mukanaan roolimuutoksia. Tämä näkökulma voi auttaa miettimään sitä, mikä rooleistasi on sinulle tärkeä ja miten näkökyvyn muutos siihen vaikuttaa vai vaikuttaako. Voit hahmotella kartan eri rooleistasi ja saatat huomata niitä löytyvän yllättävän monta: vaikkapa ystävän, työntekijän, vanhemman, lapsen, työkaverin, asiantuntijan, humoristin, kulttuurista kiinnostuneen tai luonnossa liikkujan roolit.

Roolit linkittyvät usein itsetuntoon, siihen millaisena osallisena, toimijana ja vaikuttajana itsensä eri ympäristöissään kokee. Toimintakyvyn muutos näkökyvyn heikentymisen muodossa merkitsee ensisijaisesti ulkoista, fyysistä rajoitetta. Usein rooleja mietittäessä huomataan, että näkökyvyn rajoite ei estä itselle tärkeän roolin säilymistä ja toteutumista. Toki roolissa toimimisen tavat saattavat muuttua, mutta henkilön arvo ja nykyään usein käytetty termi “substanssiosaaminen” eli sisällön tunteminen ja osaaminen säilyvät.

Hyvinvointiin liittyy kyky osallistua ja olla mukana muiden joukossa. Jännittäminen on tunne ja fyysinen kokemus, joka on useimmille tuttu erilaisissa arjen tilanteissa. Jännittäminen on aihe, josta soisi avoimemminkin puhuttavan, sillä sitä kautta sen kokeminen normalisoituisi ja muuttuisi avoimemmin jaetuksi kokemukseksi.

Sosiaalinen jännittäminen voi ilmetä tilanteissa, joissa henkilö kokee kiinnittävänsä muiden huomiota esim. käyttäessään valkoista keppiä tai vaikkapa suurennuslasia lukemisen apuvälineenä kaupassa. Ryhmätilanteet koetaan usein hankaliksi, koska kasvojen tunnistaminen voi olla vaikeaa eikä tuttujen erottaminen vieraampien joukosta onnistu.

Jännittämistä kannattaa hoitaa, jotta se sinällään ei estäisi esim. vertaistuen pariin lähtemistä tai avun pyytämistä hankalissa käytännön tilanteissa. Sosiaalisen jännittämisen omahoito-osio löytyy internetin laajalta mielenterveystalo.fi-sivustolta. Kyseiseen mielenterveys.fi-sivustoon tutustumista voi lämpimästi suositella myös laajemmin oman psyykkisen hyvinvoinnin tueksi.

Työssäni olen huomannut, että hyvinvointia tukee selvästi se, että osallistuu edelleen esim. kulttuuriharrastuksiin ja erilaisiin tapahtumiin muuttuneesta näkötilanteesta huolimatta. Tilanteet ovat erilaisia kuin aiemmin ja tapahtuman visuaalinen anti saattaa olla vähäistä tai kokonaan poissuljettua. Kuitenkin jo kodin ulkopuolella toimiminen, muiden mukana olo sekä tunnelman aistiminen yhdessä koetaan tärkeäksi. Kuvailutulkkaus on lisännyt mahdollisuuksia nauttia esim. teatterista tai näyttelyistä.

Avun vastaanottaminen on viisautta

Sopeutumista tutkittaessa on todettu, että mitä enemmän henkilö on valmis ottamaan erilaisia apuja ja palveluita vastaan, sitä joustavammin sopeutuminen etenee ja itsenäinen toimintakyky vahvistuu.

Vaikea-asteisen näkövamman tilanteessa on mahdollista hakea henkilökohtaista avustajaa. Ajatus avustajasta herättää usein tulvan kysymyksiä, joihin henkilö pyrkii vastaamaan ennen hakuprosessin aloittamista. ”Tarvitsenko todella avustajaa? Onko minulla siihen oikeus? Mitä jos avustajan kanssa meneekin sukset ristiin?” Kannustaisin uskallukseen jättää joitain kysymyksistä auki.

”Mihin tarvitsen avustajaa?” on tärkeä kysymys, jota voi lähestyä listaamalla kuukauden aikana kaikki tilanteet, joissa on tai olisi tarvinnut toisen apua tai tukea. Muut psyykkistä työstämistä vaativat kysymykset saattavat olla sellaisia, ettei niihin ole varmaa vastausta, ennen kuin yhteistyö avustajan kanssa lähtee käyntiin.

Apuvälineistä erityisesti valkoisen kepin käyttöön ottaminen on monelle aluksi vaikeaa, kynnys on korkea, ja kepin käyttämiseen liittyy monenlaisia ajatuksia. Tätä aihetta on käsitelty aiemmin Retina-lehden numerossa 1/2015 artikkelissa Eroon keppipaniikista.

Muiden samankaltaisessa näkötilanteessa elävien kokemuksista voi olla myös ainutlaatuista hyötyä. Vertaistukea on yleensä saatavilla, joskin aktiivisuus ja järjestävät tahot vaihtelevat maantieteellisesti eri alueilla. Vertaistuesta on tarkemmin Retina-lehden numerossa 2/2017 artikkelissa Vertaistuesta voimavaroja.

Tuoreessa psykologi, psykoterapeutti Arto Pietikäisen kirjassa Joustava mieli elämänkriiseissä lähdetään tutustumaan omiin henkisiin vahvuuksiin yhtenä osana vaikeista elämäntilanteista selviytymistä. Voit lähteä tutkimaan, miten esim. seuraavien vahvuusalueiden laita on sinun kohdallasi: kyky ilmaista ja vastaanottaa läheisyyttä, luottamus ongelmien ratkeamiseen, joustava käsitys itsestä, huumori, luovuus, näkökulman vaihtaminen tai ymmärrys omista arvoista ja tärkeistä elämänsisällöistä.

Asioilla on tapana järjestyä

Sopeutumisen etenemistä kuvaa mielestäni hyvin yllä oleva Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipaikassa esillä oleva taideteos. Teoksen on tehnyt Arlan kädentaitojen ja keramiikan ohjaaja Liisa Heikkilä yhdessä näkövammautuneiden opiskelijoidensa kanssa.

Teoksessa kulkee tiilillä laatoitettu tie, jonka alkupäässä tiilet ovat selkeässä järjestyksessä ja tie vie eteenpäin. Tiellä tulee vastaan kohta, jossa yllättäen tapahtuu jotain ja tiilien järjestys sekoittuu, seuraa myllerrys. Tie kuitenkin jatkuu vielä kaaoksen jälkeen tiilten asetuttua uuteen järjestykseen. Tämä järjestys on alkuperäiseen verrattuna erilainen, mutta selkeä ja järjestelmällinen. Olennaista teoksessa on se, että tie edelleen jatkuu.

Tämä teos vertautuu hyvin uuteen, muuttuneeseen tilanteeseen sopeutumisen kulkuun. Sopeutumisen eteneminen antaa usein mahdollisuuden myös vahvistavaan kokemukseen. Kokemukseen siitä, että on kykenevä oppimaan uutta, selviytymään vaativistakin elämänvaiheista.

Luettavaa

Arto Pietikäinen: Joustava mieli tukena elämänkriiseissä. Duodecim, 2017

Ronnie Grandell: Itsemyötätunto. Tammi, 2015

Minna Martin: Saa jännittää. Kirjapaja, 2017

Mielenterveys.fi – internet sivusto (omahoito-osiot)