Meilahden sairaala-alueen läheisyyteen on noussut uusi ja moderni Tammisairaala. Se avasi ovensa asiakkaille keväällä 2025. Yhtenä syynä rakentamiseen oli väestön ikääntymisestä johtuva silmäpotilaiden määrän kasvu.

Tammisairaalassa kehitetään silmätautien erikoisosaamista, opetusta ja tutkimusta. Lähes kaikki silmätautien hoitoyksiköt, jotka aiemmin sijaitsivat eri puolilla Helsinkiä, ovat nyt saman katon alla. Edustettuina ovat kaikki erikoissairaanhoidon osa-alueet.

Tammisairaalassa on yli 200 polikliinistä vastaanottotilaa, 15 leikkaussalia, 12-paikkainen vuodeosasto sekä oma välinehuoltoyksikkö. Opetusta varten on käytettävissä iso luentosali ja pienempiä opetus- ja neuvottelutiloja. Lounasravintola ja kahvila palvelevat niin talon henkilökuntaa kuin asiakkaitakin.

Silmätautien ylilääkäri Marita Uusitalo kertoi jo ennen sairaalan ovien avautumista, että talossa tullaan arkipäivisin suorittamaan noin 85 leikkausta, 130 silmän sisäistä pistosta ja 150 kuvantamistutkimusta. Poliklinikkakäyntejä tulee olemaan arkisin noin 900. Viikonloppuisin sairaalassa toimii valtakunnallinen verkkokalvoirtaumapäivystys.

Heikkonäköiset asiakkaat huomioitiin jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Lähtökohdaksi otettiin yksinkertaisuus ja esteettömät kulkureitit, joita arvioimassa oli muiden asiantuntijoiden ohella näkövammaisia kokemusasiantuntijoita.

Pitkä historia retiniitikkona

Sairastan perinnöllistä verkkokalvon rappeumaa, retinitis pigmentosaa. Sain diagnoosin vuonna 2004, ja siitä lähtien olen päässyt vuosittain kontrollikäynneille silmätautien polille. Hoitavana lääkärinä oli viime vuoteen asti osaava ja sympaattinen silmätautien erikoislääkäri ja tutkija Eeva-Marja Sankila. Hän on sittemmin jäänyt klinikalta ansaitulle eläkkeelle. Hyvästelin hänet viime Retina Day -tapahtumassa haikein mielin isojen halien kera.

Tänä vuonna kohtaisin kontrollikäynnillä sekä uuden hoitavan lääkärin että minulle täysin uuden Tammisairaalan. Päätän olla rohkea ja astua rakennuksen ovista sisään yhdessä opaskoirani Kikin kanssa.

Ensikäynnillä Tammisairaalassa

Jo ovien ulkopuolella Kiki nostaa päätään nuuhkien rakennusta. Todetessaan paikan meille vieraaksi se laskee päänsä, ja kirsu koskettaa kevyesti maata. Siihen Kiki jätti ensimmäisen hajujäljen meistä. Kutsun tuota taitoa hajujen muistidippailuksi. Meistä jätettävien hajujälkien perusteella Kikin on helppo opastaa meidät vieraasta paikasta takaisin lähtöruutuun. Kehun koiraa, kehotan sitä astumaan ovesta sisälle ja etsimään seuraavan kohteemme, vastaanottotiskin.

Tila on valoisa, ja koiran on helppo löytää vapaa tuoli vastaanottotiskin edestä. Henkilöllisyystodistusta ojentaessani huomaan, ettei koronavuosilta tuttuja kirkkaita muovi- tai lasiseiniä ole vastassa. Se on kiva asia, sillä näin kuulen virkailijan äänen paljon paremmin eikä näkökenttään osu heijastuksia.

Ennen minulle varattua aikaa ehdin piipahtaa aamupalalla samassa kerroksessa olevassa kahvilassa. Kysyn myyjältä, mitä leipiä on tarjolla, ja saan kattavan selityksen kaikista herkuista ilman ylimääräistä ihmettelyä.

Kuljen pitkin käytäviä annettujen ohjeiden, opaskoiran ja henkilökohtaisen avustajan kanssa. Sokeana en osaa ottaa kantaa esteettömyyteen enkä niihin seikkoihin, joissa heikkonäköiset on huomioitu. Huomaan kuitenkin katon rajassa kulkevat valo-ohjausraidat, joiden avulla heikkonäköiset voivat suunnistaa tämän valtavan ison sairaalan käytävillä.

Silmätutkimuksia

Ensin minulle tehdään silmänpohjien OCT-kuvaus eli Optical Coherence Tomography. Se on tutkimusmenetelmä, jossa verkkokalvon eri kerrokset kuvataan kolmiulotteisesti infrapunavalon avulla. Kuvat siirtyvät sähköisesti silmälääkärille. Pian pääsenkin erikoistuvan silmälääkärin Antti Huuskosen juttusille.

Silmäsairauteni etenee hitaasti mutta varmasti. Enää vuosiin ei näkökenttäni laajuutta ole onnistuttu mittaamaan. Viime vuoteen saakka verkkokalvollani oli havaittavissa siellä täällä repaleisia saarekkeita, joiden avulla pystyin sopivassa valaistuksessa navigoimaan jotenkuten.

Tällä kertaa lääkäri heiluttelee käsiään edessäni pitkään ja eri puolilta. Lopuksi hän toteaa näkökenttäni alkavan joka suunnasta mitattuna vasta noin 160 asteen jälkeen. Sielläkin vastassa on vain näkökentän laidalla yläviistossa muutaman asteen näköriekale, jolla yritän katsoa maailmaa. Pilvisellä säällä onnistun näkemään esimerkiksi metsän siluettia taivasta vasten. Sitä skannaamalla ja opaskoiraa hyödyntäen kuljen tutuilla reiteillä.

Kysyn ennustetta tälle reppanalle riekaleelle. Lääkäri toteaa, että minulla on geenivirheestä johtuva silmäsairaus, jonka etenemiselle on vaikea tai mahdoton antaa ennustetta.

Seuraavaksi silmiini laitetaan mustuaisia laajentavat tipat, jotta lääkäri pystyisi kurkkaamaan silmänpohjiini. Siirryn käytävälle odottamaan tippojen vaikutusta. Lääkäri näki silmänpohjistani samat seikat kuin edellä. Näillä eväin mennään. Olen tyytyväinen edes tähän vähäiseen valon pilkahdukseen tumman tunnelini päässä.

Hyvin suunniteltu ja toteutettu rakennus

Ennen lähtöäni kysäisin vielä hoitavalta lääkäriltä, miten hän on viihtynyt uudessa Tammisairaalassa. Hän kertoi viihtyvänsä hyvin, mutta koska erikoistuminen on kesken, on aikaista sanoa, mihin hänen tiensä vielä johtaa opintojen edetessä.

Vastaanottokäynnin jälkeen jäimme vielä tutkimaan paikkoja. Avustajani oli saapunut tänne omalla autolla. Totesimme, että sairaalan alla olevaan maanalaiseen parkkihalliin on helppo ajaa myös taksilla. Sisäänkäynnit, joista pääsee hissillä suoraan vastaanottokerrokseen. on merkitty selkeästi isoin kirjaimin.

Kaiken kaikkiaan käynti modernissa silmäsairaalassa oli mukava kokemus. Paikan hienous ei sokeaa silmää hellinyt, mutta tuoreus ja nykyaikaisuus oli helppo aistia. Parkkihallin lattiaan jätti taitava opaskoirani Kiki hajumuiston dippaamalla nenän vasten lattiaa, jotta ensi vuonna osataan jälleen perille.

Lähde: www.huskiinteistot.fi